Kansainvälistymisen koordinointitoiminnan lyhyt historia on kertomus siitä, miten pirstaloitunut kehittämistyö otettiin haltuun toimintatapoja yhteisesti ohjaamalla, tavoitteita yhdenmukaistamalla sekä kehittämällä työkaluja hyvien käytäntöjen tunnistamiseen ja jakamiseen. Toteutuminen vaati – avainhenkilöiden innostuksen ja sitoutumisen ohella – ennakkoluulottomuutta, ripeyttä ja rohkeutta tieto- ja viestintätekniikan tarjoamien mahdollisuuksien käyttöönottamisessa.
Koordinointitoiminnan strategisena tavoitteena oli koota ja mallintaa kehittämisteemoittain kansainvälistymishankkeissa tapahtuvaa kehittämistyötä. Tehtävää toteuttamaan asetettiin kolme temaattista hanketta: globaalikasvatuksen ja kansalaisvaikuttamisen koordinaatiohanke CLUE, tiede- ja taideopetukseen sekä erityiseen osaamiseen ja lahjakkuuteen liittyvää kansainvälistä toimintaa yhteen koonnut SCART, sekä kielihankkeiden INTO. Lisäksi on vielä ruotsinkielisten kansainvälistymishankkeiden oma koordinointihanke (SVEKO).
Vaikka koordinointihankkeilla oli omat temaattiset painotuksensa ja erityisvastuualueensa, kaikkien hankkeiden keskeisimpänä tavoitteena oli kansainvälisyyden kehittämishankkeiden hyvien pedagogisten ja hallinnollisten käytäntöjen sekä innovaatioiden tunnistaminen, mallintaminen, kehittäminen ja levittäminen. Vähitellen kansainvälisyyden koordinoinnista kehittyi ainutkertainen prosessi, yksilöllinen toiminnan, havaintojen ja ajattelun kokonaisuus. Tapio Kuuren (2010) ajattelua ohjenuorana käyttäen syntyi innovaatio, jonka kehittyminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen.
Koordinoinnin alku voidaan nähdä syventämisen vaiheena, jonka aikana pyrittiin oppimaan mahdollisimman paljon. Tälle orientoitumisvaiheelle oli ominaista paitsi suunnittelu ja organisaation sekä toimintatapojen kehittäminen, myös valtava alkuinnostus ja halu päästä nopeasti eteenpäin. Innostuksesta huolimatta syventämisen vaihe ei ollut silkkaa ruusuilla tanssimista, vaan uuden toimintamallin kehittämiseen liittyi myös ahdistuksen tunteita, oikean suunnan etsimistä sekä lukuisia äkkipysähdyksiä ja uusia alkuja. Koordinoinnin toimintakausi oli tehtävän laajuuteen nähden verrattain lyhyt ja alkutaipaleella paineita aiheutuikin ennen kaikkea ajan kulumisesta, liikkeellelähdön hitaudesta sekä runsaasta ohjauksen tarpeesta. Harha-askeliltakaan ei aina vältytty.
Vähitellen koordinoinnin perustehtävä alkoi kuitenkin kirkastua. Tämä tosin vaati paitsi aihealueiden aktiivista opiskelua, myös kouluttautumista projektinhallintaan ja johtamiseen. Teemoihin liittyviin tutkimuksiin ja tausta-asiakirjoihin perehtyminen vei runsaasti aikaa, samoin kuin tutustuminen siihen, mitä kaikkiaan yli 80 koordinoinnin alaisessa kehittämishankkeessa tapahtui. Työtehtävän rajaaminen toimintasuunnitelman päivittämisen muodossa helpotti vähitellen oikean suunnan löytämistä. Jälkeenpäin tarkasteltuna alun vaikeudet saattoivat olla onnistumisen tae. Ne näet pakottivat koordinaattorit alusta alkaen tiiviiseen yhteistyöhön, mikä näyttäytyi runsaana dialogina niin fyysisissä tapaamisissa kuin verkkokokouksissakin.
Syventämisen jälkeen koordinointi eteni vähitellen kohti laajentamisen vaihetta. Yksittäisten koordinaatiohankkeiden kokemusten levittämisen, “parastamisen” ja linkittämisen kautta toiminta laajeni osiensa summaa suuremmaksi, kohti uusia konteksteja ja toimintaympäristöjä. Laajentamisen vaihe oli kaiken kaikkiaan erittäin antoisaa aikaa, jolloin liki jokainen työpäivä toi tullessaan uusia kontakteja, oivalluksia ja onnistumisen kokemuksia. Erityisesti projektimuotoisen innovaation kehittämisen lainalaisuuksiin kuitenkin kuuluu, että laajentamisen vaihe ei voi jatkua loputtomiin. Vähitellen oli suunnattava katse ja ajatukset kohti lopputuotosta, tehtävä rajauksia, erotettava olennainen toisarvoisesta. Toisin sanoen oltiin siirtymässä innovaation kehittämisen elinkaaressa kohti viimeistä haastetta, skaalaamisen vaihetta.
Skaalaaminen osoittautui lähes yhtä haastavaksi vaiheeksi kuin alun syventäminen. Koordinaattorit olivat tahoillaan keränneet valtavasti materiaalia, mutta sen mallintamisesta saati järjestelmällisestä levittämisestä ei kenelläkään tuntunut olevan selkeää näkemystä. Skaalaamisen avuksi kaivattiinkin kipeästi apuvälineitä ja hyvien käytäntöjen tunnistamisen helpottamiseksi kehitettiin yhteistyössä Opetushallituksen kanssa hyvän hankkeen kriteerit. Tunnistamisen jälkeen tulokset piti vielä käsitellä, mallintaa hyvät käytännöt julkaisukelpoiseen muotoon ja tehdä levittämissuunnitelma, joka korosti jalkautumista kentälle. Koordinointihankkeilla oli tiedottamista varten omat bloginsa, mutta tulosten levittämiseksi ja vaikuttavuuden varmistamiseksi koordinoinnille oli annettava kasvot. Siksi levittäminen nojautui pitkälti fyysisiin kohtaamisiin hankevierailujen, road show -kiertueiden ja infotilaisuuksien muodossa. Tavoitteena oli ajattelutapojen ja tekemisen muuttaminen eli toimintakulttuurin muutos kansainvälistymishankkeita toteuttavissa kouluissa.
Miten “jonkinlaisesta portaalista” syntyi POLKKA
Vaikka koordinoinnin jalkautuminen kentälle onnistui hyvin, ei laajempaa ja pysyvämpää muutosta kuitenkaan ole mahdollista saada aikaan pelkillä vierailuilla ja tapahtumilla. Lisäksi oli selvää, että koordinaatiohankkeiden omat blogit tulisivat hankkeiden päättymisen jälkeen jäämään staattisiksi arkistoiksi ja vaille jatkokehittämistä. Pysyvämpien vaikutusten varmistamiseksi haluttiin luoda yhteinen foorumi, jonne koordinoinnin tuotokset koottaisiin, ja josta avaimet laajempaan toimintakulttuurin muutokseen voisivat löytyä.
Lähtötilanne yhteisen julkaisufoorumin luomiselle ei ollut kadehdittava. Koordinointihankkeilla oli edessään koko toiminnan onnistumisen kannalta ratkaiseva haaste, jonka voittamiseksi oli käytettävissä varsin niukasti aikaa ja resursseja. Vaikka yhteisen lopputuotoksen rakentamiseen liittyi aluksi paljon epävarmuutta ja kiireen mukanaan tuomaa ahdistusta, juuri yhteinen haaste ja resurssien niukkuus saivat koordinaattorit jälleen puhaltamaan yhteen hiileen. Lopputuotoksen suunnittelu käynnistyi ideoiden kokoamisella, alustavan aikataulun ja työnjaon laatimisella sekä suunnittelussa käytettävien työkalujen valinnalla ja käyttöönotolla. Tämä tarkoitti käytännössä koordinoinnin aikana kootun sekä itse tuotetun materiaalin kokoamista pilvipalveluun ja tiivistä ajatustenvaihtoa mikroblogissa.
Toiminnan luonnetta kuvaa hyvin se, että tapaamisen jälkeen koordinaattorit kokoontuivat lopputuotoksen suunnittelun merkeissä kasvotusten ainoastaan yhden kerran. Tässä viimeisessä tapaamisessa keskityttiin julkaisualustojen testaamiseen ja tulevan sivuston rakenteen suunnitteluun. Näin sai alkunsa Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälisyyssivusto POLKKA, joka alkoi varsin nopeasti perustamisensa jälkeen elää omaa elämäänsä.
Mitä itse koordinointihankkeiden päättämiseen tulee, olisi päättämisvaihe jälkikäteen tarkasteltuna voinut olla hallitumpikin. Tämä johtui kenties siitä, että loppuvaiheessa toiminnan jatkuvuuden varmistaminen nousi keskiöön ja raja vanhan päättämisen ja uuden aloittamisen välillä hämärtyi.
Miten koulujen kansainvälisyys on muuttunut?
Koulut kansainvälistyivät jo ennen koordinointihankkeita ja kansainvälistyvät edelleen. Äkkiseltään saattaakin näyttää siltä, ettei mikään ole muuttunut. Tietoisuus, osaaminen, asiantuntijuuden jakaminen ja verkostoituminen ovat kuitenkin edenneet pitkin harppauksin viimeisen kolmen vuoden aikana.
Toiminta kansainvälisyyden ympärillä on onnistumisineen ja ongelmineen pääpiirteissään samanlaista kuin kolme vuotta sitten. Lukuisat koulut ja yksittäiset opettajat ympäri valtakuntaa tekivät jo tuolloin, kuten nykyäänkin, upeita asioita kansainvälisyyden saralla ja toiminnassa näyttäytyi kansainvälistymisen koko kirjo virtuaalisista heijastuksista ja kielisuihkutuksista aina kymmenien oppilaitosten muodostamiin valtakunnallisiin verkostoihin. Näin siitä huolimatta, että tuon kirjon kaikkia sävyjä ei aina osattu tunnistaa tai määritellä. Vaikka matkan varrella vastaan on tullut mitä uskaliaimpia tempauksia ja hienoimpia innovaatioita, aktiivinen ote kansainvälisyyden kehittämiseen on kouluissa yhä harvinaista herkkua ja kaikki oppijat eivät edelleenkään pääse kansainvälistymisestä osallisiksi.
Haasteellisimmillaan kansainvälisyys on edelleen yksittäisten opettajien yksinäistä puurtamista, toisinaan suoranaista taistelua tuulimyllyjä vastaan. Koordinoinnista saatujen kokemusten myötä on aiheellista yhtyä Siru Korkalan esittämään kysymykseen, onko kansainvälisyys kuntien opetus- ja sivistystoimissa totta vai tarua. Vaikka kansainvälistymissuunnitelmien määrä on viime vuosina lisääntynyt, toiminnan suunnitelmallisuus ei välttämättä aina seuraa samassa suhteessa. Kehittämistoiminnassa korostuu edelleen hankekeskeisyys. Ajatellaan, että kehittämistä ei voi olla ilman ylimääräistä resurssia, jota ei puolestaan voi olla ilman hanketta. Hankkeilla onkin tärkeä rooli uuden kehittämistyön käynnistämisessä sekä uusien ideoiden käyttöönotossa, ja parhaimmillaan hanketyö johtaa koulussa aktiiviseen kansainvälistymisen toimintakulttuuriin. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että hankerahoitusta haetaan edelleen myös lyhytjänteisesti ja hatarasti suunniteltuna. Erityisesti kehittämishankkeiden loppuvaiheessa koordinointihankkeiden antama ohjaus muodostui merkitykselliseksi, kun kehittämishankkeiden tulosten ja tuotosten juurruttaminen ja jalkauttaminen jokapäiväiseen toimintaan jäi usein puolitiehen tai kokonaan näkemättä.
Onko kansainvälisyyden koordinointihankkeilla siis lopulta saavutettu mitään? Paljonkin, näin uskallamme väittää. Ensinnäkin, koordinoinnin myötä lukuisat yksittäiset hankkeet ja paikalliset oivallukset ovat ensimmäistä kertaa saaneet ansaitsemaansa huomiota, mikä on ollut monille kansainvälisyyden hiljaisille puurtajille voimaannuttavaa ja arvoa antavaa. Koordinoinnin myötä myös tietoisuus kansainvälisyyden tasoajattelusta on selvästi levinnyt. Aloittaessamme koordinointityömme keskustelu kansainvälisyydestä oli lähes poikkeuksetta keskustelua liikkuvuudesta. Tänä päivänä kansainvälisyyden monet kasvot tunnetaan ja tunnistetaan kentällä huomattavasti paremmin. Toinen koordinoinnin alkuvaiheessa kentällä käymiämme keskusteluja hallinnut piirre oli, että kansainvälisyys ja kieltenopetus kulkivat varsin usein ikään kuin käsi kädessä, yhtä matkaa toisiinsa kietoutuneina. Monipuolinen kielitaito onkin kansainvälistyjän työkaluista tärkeimpiä. Koordinoinnin ansioksi voidaan kuitenkin laskea se, että CLUE- ja SCART -hankkeiden myötä muutkin kuin kieltenopettajat pääsivät ensi kertaa massoittain kansainvälistymisen valokeilaan. CLUEhankkeessa korostui kansainvälistymisen tasa-arvoinen asenteellinen kivijalka globaalikasvatuksen, kestävän kehityksen ja kansalaisvaikuttamisen myötä. Kansainvälistymisen viehkeät kiemurat ja liki rajattomat mahdollisuudet näyttäytyivät niin ikään SCART-koordinointihankkeen piiriin kuuluneissa tiede-, taide- ja lahjakkuushankkeissa.
Koordinaattorit ovat onnistuneet ennen kaikkea keskustelijoina, tiedonvälittäjinä sekä yhteistyön rakentajina ja vahvistajina. Verkostoituminen koulujen kansainvälistymisessä on viimeisten kolmen vuoden aikana nytkähtänyt selkeästi eteenpäin. Vaikka alussa mainittu ”hype” kentältä edelleen puuttuukin, on koulujen kansainvälistyminen kuitenkin tänä päivänä selkeästi aiempaa laajemman asiantuntijajoukon juttu. Tietoisuus eri puolilla Suomea tapahtuvista kehittämistoimista on selvästi vahvistunut. Rohkenemmekin väittää, että opetusneuvos Ritva Järvinen oli oikeassa todetessaan koordinoinnin alkutaipaleella, että ”koordinaattorit ovat Opetushallituksen pitkät kädet kentällä.”
POLKKA tekee työn näkyväksi
Mentoriverkoston ja ruotsinkielisen koordinoinnin ohella koordinointityötä jatkaa omalta osaltaan POLKKA – Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälisyyssivusto. Kuten edellä on todettu, POLKKA kehitettiin alun perin keväällä 2012 työnsä päätökseen saaneiden CLUE, INTO- ja SCART -koordinointihankkeiden sekä ruotsinkielisen koordinointihankkeen yhteiseksi julkaisualustaksi, mutta sivusto alkoi sangen nopeasti elää oma elämäänsä. Sivuston myötä koulujen useita vuosia kestäneen kansainvälistymisen kehittämistyön tuloksia ja tuotoksia levitetään ensimmäistä kertaa koordinoidusti. Aiemmin monet upeat oivallukset ovat jääneet yksittäisen koulun tai luokkahuoneen seinien sisälle. Niin ikään aihepiiriin liittyvää tietoa ja tukimateriaalia on koottu ensimmäistä kertaa kattavasti yhteen osoitteeseen ja samalla on onnistuttu tuomaan ainakin ripaus käsitteellistä selkeyttä kansainvälisyyden monenkirjavaan terminologiakenttään. Levittämisen ja tiedottamisen ohella POLKKA pyrkii kaikin tavoin helpottamaan aloittelevien kansainvälistyjien työtä toimimalla vauhdittajana ylämäissä ja luotsina kehittämistyön karikoissa. Tällä tavoin POLKKA tekee näkyväksi jo olemassa olevaa kehittämistyötä toimien samalla työkaluna tuleville koulujen kansainvälisyyden uranuurtajille.
Havaintoja ja johtopäätöksiä
Näkymätön on tullut näkyväksi, yksityinen uutteruus on jalostunut jaetuksi asiantuntijuudeksi ja innokkaat kehittäjät ovat löytäneet kumppaneita, joista eivät välttämättä olleet joitakin vuosia sitten kuulleetkaan. POLKKA-sivuston ansiosta tieto kansainvälistymisen kehittämistyön tuloksista leviää aiempaa laajemmin ja tehokkaammin. Kansainvälistyminen on oppimisprosessi niin oppijoille kuin opettajillekin. Kouluille ja opetuksen ja koulutuksen järjestäjille se on osa uudenlaista toimintakulttuuria, tarinoita siitä, miten kansainvälisyydestä tulee yhä vahvemmin osa arkea. Tällaisia tarinoita haluaisimme jatkossa kuulla ja lukea entistä useammin ja levittää niitä POLKKA-sivuston kautta innoitukseksi kaikille koulujen kansainvälisyyden edistämisestä kiinnostuneille.
Koordinaattoreilla on tärkeä rooli ennen kaikkea keskustelijoina, tiedonvälittäjinä ja yhteistyön rakentajina. Vertaiskeskustelut kouluvierailuilla, puhelimitse sekä koulutus- ja verkostoitumistapahtumien yhteydessä koettiin kentällä lähes poikkeuksetta voimaannuttaviksi. Koordinaattorit toimivat ikään kuin liikkuvina osaamiskeskuksina ja koordinointityön avulla paikallisen ja alueellisen kansainvälisyyden kehittämistoiminnan rooli ja arvostus vahvistui. Samaan aikaan on todettava, että järjestettyjen tilaisuuksien arvostus ja osanottajamäärä olivat ainakin jossain määrin sidoksissa Opetushallituksen panostukseen ja näkyvyyteen. Toisaalta koordinoinnin myötä Opetushallituksen kehittämistyön ennakoitavuus ja kansainvälisyyteen liittyvä kouluttautuminen lisääntyvät.
Mitä itse koordinointihankkeisiin tulee, näyttäytyi toiminta alussa turhan pirstaleisena ja hajanaisena. Kuten todettua, koordinointi toimintamallina oli toteuttajilleen hyppy tuntemattomaan ja käynnistämisvaiheessa olisi kaivattu enemmän priorisointia ja kärkiteemojen vahvempaa esiin nostamista. Koordinaattoreiden koulutus ja perehdyttäminen on ensiarvoisen tärkeää melko lyhyellä aikajänteellä toteutettavan koordinointihankkeen onnistumiseksi ja vaikuttavuuden saavuttamiseksi. Tärkeää on myös aktiivinen jalkautuminen kentälle alusta alkaen. Vuorovaikutuksen varmistamiseksi kentän kehittämistoimijoiden kanssa, on koordinoinnille on annettava kasvot mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ohjaus koordinointihankkeiden aikana oli kaksitahoista. Yhtäällä Opetushallituksen sekä kunkin koordinointihankkeen omat toimijat antoivat substanssiohjausta. Toisaalta koordinaatiohankkeiden omat, paikalliset ohjausryhmät tukivat, kannustivat ja kyseenalaistivat. Paikallista ohjausta ei kaikilta osin osattu hyödyntää riittävästi ja ohjausryhmien toiminta rajoittui lähes yksinomaan raportointivaiheisiin. Koordinoinnin nivominen kiinteäksi osaksi vastuullisen koulutuksen järjestäjän toimintaa lieneekin yksi valtakunnallisen koordinaatiotoiminnan suurimpia haasteita. Tästä huolimatta koordinaattorit kokivat paikallisen johdon, ohjauksen ja tuen roolin erittäin tärkeäksi työssä jaksamisen kannalta.
Koordinaattorit kokivat saavansa selkeää synergiaetua yhteistapaamisista, niin fyysistä kuin virtuaalisistakin. Mielenkiintoista oli myös toiminta muiden valtakunnallisten oppimisympäristöhankkeiden vertaisryhmänä. Kaiken kaikkiaan valtakunnallinen toimintamalli on erinomainen tapa arvottaa ja ohjata koulujen työtä. Koordinointihanketoiminta lisää kehittämishankkeissa, hankekouluissa ja hankekunnissa tietoisuutta kansainvälistymisestä, sen eri muodoista ja mahdollisuuksista sekä kannustaa opetuksen järjestäjiä valtionavustuksen hakemiseen.
Linkit:
prezi.com/ef40tfsednbl/prosessikuvaus-polkka/
KOKEMUKSET KIERTOON – ideoita oppimisympäristöjen kehittämiseenTina Heino (toim.), Oppaat ja käsikirjat 2013:8, © Opetushallitus, ISSN 1798-8969 (verkkojulkaisu), Kansikuva: Markku Lang, Taitto: Edita Prima Oy/Timo Päivärinta/PSWFolders Oy, Zine: Konneveden lukio24.11.2013