Lukiot Vantaalta ja Kouvolasta ovat yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa valmistaneet säätä, ilmastoa ja erityisesti ilmastonmuutosta käsitteleviä oppimateriaaleja. Lisäksi Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden kanssa on järjestetty vierailuja ja etäluentoja. Opetushallituksen tukemassa kaksivuotisessa Tuluvat-hankkeessa (Tvt-ratkaisut tutkimusyhteisön ja lukioiden vuorovaikutuksen tukena: tapaus ilmastonmuutos) kehitettiin asiantuntijuuteen ja vuorovaikutukseen perustuvaa opetusta ja opiskelumateriaaleja.
Tutkimustieto osoittaa, että rajoittamaton ilmastonmuutos aiheuttaa riskejä hyvinvoinnille ja luonnon monimuotoisuudelle maapallon mittakaavassa, joten on tärkeää, että opetuksessa annetaan tietoa ilmastonmuutoksen luonnontieteellisestä perustasta, vaikutuksista sekä ratkaisukeinoista. Opetuksessa ilmastonmuutos on monitahoinen aihe käsiteltäväksi. Se kuuluu luonnontieteisiin, mutta yhtä hyvin myös esimerkiksi etiikan kursseille, sillä ilmastonmuutoksen vaikutusten sekä hillintä- ja sopeutumiskeinoihin tutustuminen johtaa keskustelemaan oikeudenmukaisuudesta. Ilmastonmuutoksen kielteiset ja myönteiset vaikutukset jakautuvat maantieteellisesti ja sukupolvien välillä kovin epätasaisesti.
Ongelmat liittyvät toisiinsa
Opetuksessa ilmastonmuutos on syytä kuvailla osana laajempaa maapallon luonnonvarojen rajallisuudesta ja näiden varojen kasvavasta kuormituksesta nousevia ongelmia. Luontaisella hiilenkierrolla on rajallinen kyky poistaa ilmakehään nopeasti kertyviä kasvihuonekaasujen ylimäärää – tämä johtaa ilmastonmuutokseen. Ihmiskunnan kannalta keskeisillä haasteilla kuten niukkuudella puhtaasta vedestä, energiasta ja ravinnosta, on kytkentöjä ilmastonmuutokseen. Opetuksessa tarvitaan kykyä jäsentää tietoa ja kykyä selittää myös nopealla tahdilla maailmalla ja Suomessa syntyviä uusia tutkimustuloksia.
Toisaalta on selvää, että luonnonresurssien niukkuuteen liittyviin ongelmiin tarvitaan ratkaisuja. Tässä aukeaa mahdollisuuksia osaaville toimijoille ns. vihreään kasvun alalla. Suomessa siis tullaan tarvitsemaan osaajia, mutta myös valistuneita kansalaisia, jotka ymmärtävät luonnonvarojen rajallisuuteen liittyvät riskit ja mahdollisuudet.
Eri tieteenalojen perusteiden ymmärtämisen ja tulosten tuntemisen täydennyksenä tarvitaan tiedekasvatusta, joka kehittää ymmärrystä siitä, miten tutkimusta tehdään ja miten tieteellisiä menetelmiä tutkimuksessa käytetään. Tässä hankkeessa valmistetut tutkijahaastatteluvideot, vierailut tutkimuslaitokseen (=Ilmatieteen laitos) ja tutkijoiden etäluennot ovat pyrkineet antamaan kuvaa tutkimuksen tekemisestä ja siten tukemaan tiedekasvatusta.
Videot
Opettajien toiveiden mukaisesti opetuksen tueksi laadittiin lyhytkestoisia (3-13 minuuttia) videomateriaaleja. Ilmastonmuutoksen perusasioihin perehdyttävät tekstitetyt tietoiskuvideot. Ne on tuottanut kanadalainen, yliopistojen perustama Pacific Institute for Climate Solutions. Kotimaisissa tutkijahaastatteluvideoissa ilmastonmuutoksen tutkijat kertovat tutkimustensa aiheista, menetelmistä, keskeisistä tuloksista ja tulosten hyödyntämisestä. Vaarallisia Suomessa esiintyviä sääilmiöitä selvitetään oppitunnin kestävällä luentovideolla. Opintojen ohjauksen tueksi on tuotettu Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden haastatteluista video, jossa tutkijat kertovat siitä, millaista heidän työnsä on, mitä se vaatii ja mitä se antaa. Lisäksi he valottavat omia taustojaan, mitä he opiskelivat ja miten ovat päätyneet nykyiseen työhönsä.
Oppimateriaalit ja tehtävät
Ilmasto-opas.fi -sivusto kokoaa yhteen osoitteeseen ja yhtenäiseen muotoon käytännönläheistä, tutkittua ja luotettavaa tietoa ilmastonmuutoksesta. Verkkosivusto auttaa ilmastonmuutokseen liittyvien ilmiöiden ymmärtämisessä ja tiedon jäsentämisessä. Sivusto sisältää runsaasti erilaista materiaalia, joka tukee opettajan työtä sekä itsenäistä opiskelua ja jonka käyttöönoton kynnys on pidetty matalana.
SanomaGamesin toteuttaman Ilmastovisan avulla voi testata tietojaan ilmastosta ja sen muutoksesta. Pelin lopuksi on mahdollista saada visaraportti, josta löytyy linkit Ilmasto-oppaan kysymystä käsitteleviin sisältöihin. Saadun tuloksen voi myös jakaa Facebookissa. Aineistoja kehittivät opettajat ja tutkijat yhdessä sekä tunneilla käytettäväksi että omatoimiseen opiskeluun. Opettajajohtoinen bingopeli on suunniteltu Ilmasto-oppaassa ja oppikirjoissa esiintyvien keskeisten ilmastonmuutoksen käsitteiden opettelemiseen ja kertaamiseen. Opiskelijat voivat yksin, pareittain tai ryhmänä kehittää peliä edelleen esimerkiksi suunnittelemalla siihen uusia käsitteiden vihjeitä. Ilmasto-oppaan visualisointeihin on laadittu tehtäviä: Muuttuvat ilmastovyöhykkeet, Maapallon ilmastohistoria, Muutoksen merkit. Tietoiskuvideoihin on laadittu kysymyksiä opetuksessa hyödynnettäväksi. Opetuskäyttöön hankitut Juba Tuomalan Viivi ja Wagner johdattelevat avoimiin tehtäviin, joihin vastaamisessa voi hyödyntää Ilmasto-opas.fi-verkkosivuston artikkeleita. Hankkeen aikana laadittu lukiokursseille soveltuva ilmastonmuutoksen opetusmateriaali SMART Board –kosketustaululle sisältää 48 diaa, joissa esitetään keskeiset asiat ja pelataan niiden kertaukseen soveltuvia pelejä. Maksuttoman aineiston lataaminen vaatii rekisteröitymisen.
Pelit ja mallit
Parhaimmillaan ilmastonmuutospelit ja -mallit tarjoavat tilaisuuden havainnollistaa mm. sellaisia käsitteitä kuin matemaattiset ja fysikaaliset mallit, mallituksen rajoitukset, todennäköisyys, riski, epävarmuus, oikeudenmukaisuus, vastuu ja aktiivinen kansalaisuus. Useimmat pelit ja mallit ryhmittyvät kolmen teeman alle:
- Päästö- ja vaikutusmallit
- Maailman- ja kaupunginhallintapelit
- Havainnollistamistyökalut
Erityisesti ilmastonmuutoksen mekanismien ja vaikutusten esittäminen pelattavassa muodossa on haastavaa. Lyhyet kuvaukset opetukseen soveltuvista peleistä ja malleista löytyvät OVI-koordinaatiohankkeen verkkosivuilta.
Vierailut ja etäluennot
Hankkeen aikana opiskelijaryhmiä on vieraillut Ilmatieteen laitoksella perehtymässä sää- ja meripalvelujen tuottamiseen sekä niitä tukevaan tutkimukseen. Vastaavasti asiantuntijat ovat pitäneet lukiolle suunnattuja etäluentoja. Etäluennot mahdollistavat yhteyden tutkijoihin laajemmalle joukolle opiskelijoita kuin vierailut. Luennoilla on syvennetty lukion kurssien sisältöjä, mutta esitetty myös ajankohtaisia tutkimusaiheita. Hankkeen aikana hyödynnettiin toimintamallia, jossa opettaja työskenteli kahdessa otteessa Ilmatieteen laitoksella oppimateriaaleja kehittämässä.
Hankkeen loputtua jäljelle jää…
Ilmasto-opas tarjoaa pysyvän ja kehittyvän alustan TULUVAT-hankkeen oppimateriaaleille hankkeen päätyttyä. Ilmasto-opas on kansainvälisesti erittäin edistyksellinen kattavalla ja monipuolisella sisällöllään. Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen yhteisvoimin kehittämä ja ylläpitämään verkkosivustoon sisällöntuottajiksi on liittynyt myös muita tutkimuslaitoksia ja yliopistoja, muun muassa LYNET-laitokset (Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä). Ilmasto-oppaalla on jo merkittävä käyttäjäkunta, noin 2 000 yksittäistä kävijää viikossa, ja Ilmasto-oppaan yksittäisen Facebook-julkaisun lukee keskimäärin 400 käyttäjää. Hankkeessa työskentelivät yhdessä opettamisen ja opiskelun kehittämiseen sitoutunut opettajien verkosto, tieteen tekemiselle ja sen tuloksista kertomiselle omistautuneet tutkijat hyödyntäen uutta tietotekniikkaa tarkoituksenmukaisesti. Tuloksena syntyi uusia tvt:a hyödyntäviä yhteistyömuotoja oppi- ja tutkimuslaitosten välille.
Hankkeen tulokset pähkinänkuoressa
Hankkeen tuloksina on:
- selvitetty Suomessa ja maailmalla käytössä olevia ja lukiokäyttöön soveltuvia ilmastonmuutokseen liittyviä oppimismateriaaleja, pelejä ja malleja,
- kartoitettu opettajien toiveita opetusta tukevasta materiaalista Webropol-kyselyllä ja järjestämällä opettajien työpaja,
- laadittu jo olemassa oleviin materiaaleihin (Ilmasto-oppaan visualisoinnit ja verkkoartikkelit, Pacific Institute for Climate Solutions:in tietoiskuvideot suomeksi tekstitettyinä) perustuvia tehtäviä,
- laadittu uusia oppimismateriaaleja: tutkijahaastatteluvideot, Vaarallisia sääilmiötä Suomessa –luentovideo, nettipeli Ilmastovisa, Ilmastobingo, Viivi ja Wagner sarjakuvatehtävät, Ilmastonmuutos-opetusmateriaali SMART Board –kosketustaululle,
- järjestetty opiskelijoille tutustumisvierailuja Ilmatieteen laitokselle joiden aikana on esitelty tutkimusta, sään ennustamista ja havaintotoimintaa,
- järjestetty etäluentoja,
- toteutettu opettajan tutkimustyöhön tutustumisjakso Ilmatieteen laitoksella,
- informoitu työstä ja tuloksista: hankkeen lukiossa; OVI-koordinaatiohankkeen tilaisuuksissa 2012-13, ITK2012:ssa, ”Kestävän kehityksen ja kulutuksen pedagogia” -koulutuksessa 2012, International Symposium on Science Education –konferenssissa 2013, BMOL:in syyspäivillä 2013.
Lisätietoja Tuluvat-hankkeesta:
Ilmasto-opas: www.ilmasto-opas.fi
Hankkeen kotisivut: peda.net/polku/tuluvat
Hankkeen koordinaatio: Jari Koivisto, Lumon lukio, Vantaa
Muut hankekumppanit: Jari Kolehmainen, Kouvolan Lyseon lukio/Kouvolan iltalukio, Kouvola Heikki Tuomenvirta, Mikko Laapas, Juha Karhu, Ilmatieteen laitos, Helsinki
Löytöretkillä toisessa maailmassa, vol 2Lauri Pirkkalainen & Petri Lounaskorpi (toim.),12/ 2013, 19.11.2013